*nokia-tunes-soittoääni* *nokia-tunes-soittoääni* *nokia-tunes-soittoääni*
- Heidi ********
- Soneralta päivää!
- Päivää
- Kyselit siitä puhelimesta…
- Joo, ajattelin kysäistä mikä tilanne on. Katsoin nimittäin teidän nettisivuilta, että toimitatte tällä hetkellä 29.8 tilattuja puhelimia, ja omani on tilattu jo viikkoa aikaisemmin. Ettei nyt vain olisi käynyt niin, että sen taannoisen väärän hälytyksen vuoksi minut on poistettu listoilta…
- Nii-ii-iin, tuota…. tosiaankin…. sinuahan ei tuolla meidän *köh-köh* omilla listoilla *öhöm* näy…
- No voi #%&#&%
- Muttameilläonkylläsellainentoinenkinvaltakunnallinenlista… pitää nyt selvittää, onko sinun nimesi siinä… jameilleonnytihankohtatulossavapaitapuhelimia… selvitän asiaa. Palaan. Hei! *klick*
- No hei…
Ne jotka missasivat Osan 1, se löytyy täältä.
Amen to that!
Surffailin aamukahvia juodessani kirjakauppojen ja kustantajien nettisivuilla etsimässä uutta luettavaa, kun törmäsin tähän:
Ostin kirjan itselleni joskus vuosia sitten alennusmyynnistä ja ihastuin siihen ikihyviksi. Anna Gavaldan kerronta tuntui ihanan tuoreelta ja raikkaalta, ja samalla kertaa… henkilökohtaiselta. Ei henkilökohtaiselta siksi, että olisin joskus kokenut saman kuin kirjan päähenkilöt, vaan siksi, että kirjan minämuotoiset kerronnat tekivät tarinasta hyvin henkilökohtaisen. Ikään kuin lukisi jonkun päiväkirjaa. Viiniä keittiössä (Je l’amais) on yhä omalla top 10 parhaan kirjan listalla. Ihan siellä kärkipäässä.
Kirjan luettuani tein kuten aina ennekin löydettyäni mielestäni hyvän kirjailijan: menin kirjastoon ja lainasin toisen saman kirjailijan teoksen. Kimpassa (Ensemble, c’est tout) ei kolahtanut minuun aivan samalla tavalla kuin Viiniä keittiössä, mutta pidin siitä silti tavattoman paljon. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.
Aamun nettisurffailun tulos oli äärimäisen positiivinen, sillä törmätessäni Viiniä keittiössä -teokseen muistin, että Anna Gavaldaltahan on tänä vuonna ilmestynyt myös uusi romaani Lohduttaja (La Consolante). Ja niin lukulistalleni saatiin jälleen uusi lisäys!
Anna Gavaldalta on ilmestynyt myös novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu’un m’attende quelque part) ja nuorten romaani 35 kiloa toivoa (35 kilos d’espoir). En ole lukenut niistä kumpaakaan – vielä. Taidanpa kävellä tänään kirjaston kautta töistä kotiin… Taisi lupailla viikonlopuksi sateita, joten kirjan kanssa sohvan nurkkaan käpertyminen ei kuulosta lainkaan huonolta suunnitelmalta.
PS. Kuvia klikkaamalla pääsee kustantajan sivuille lukemaan kirjoista lisää.
Jos minulta kysytään, mikä on kaikkien aikojen paras Suomi-bändi, vastaukseni on – edelleen – Kolmas Nainen. Unohtakaa Popedat ja Eput ja Zen Caféet ja kuunnelkaa mieluummin Paulin lennokasta lyriikkaa. Me like.
Esikuuntelin juuri heidän uuden levynsä biisejä bändin nettisivuilla, sillä en ole vielä ennättänyt levykauppaan kartuttamaan Kolmas Nainen -kokoelmaani. Ai että miltäkö kuulostaa? Vieläkö Kolmas Nainen kolahtaa kuten 80-90-luvun vaihteessa? Olisiko uusi levy pitänyt jättää tekemättä? Olisiko ollut parempi, että bändi olisi jäänyt mieleeni vain niinä nostalgisina nuoruusvuosien keikkakokemuksina? Kun me Annen kanssa huojuttiin Paulin sanojen tahtiin hämyisessä ja ahtaassa Henkassa? Tai kun me Marin kanssa huudatettiin c-kasetteja Marin pienessä Fiatissa?
Aloitin kirjoittamaan tätä postia heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, ja se mitä aluksi meinasin kirjoittaa, jää kirjoittamatta. Olin nimittäin aikeissa sanoa, että bändin saundi kuulostaa liian tutulta, ja että olisin toivonut, että viidessätoissa vuodessa bändi olisi uudistunut enemmän. Biiseissä oli ensi kuulemalta jotain häiritsevän tuttua: tämä on kuultu jo aikaisemmin. Mutta nyt kun levyn näytebiisit soivat taustalla jo kolmatta neljättä kertaa, olen äärettömän iloinen, että levy on juuri sellainen kuin se on. Vanhaa kunnon Kolmatta Naista, ihana Pauli, ja järjestys maailmassa.
Ai että miltäkö kuulostaa? Vieläkö Kolmas Nainen kolahtaa kuten 80-90-lukujen vaihteessa? Kyllä kolahtaa ja lujaa.
Olisiko uusi levy pitänyt jättää tekemättä? Ei missään nimessä.
Olisiko ollut parempi, että bändi olisi jäänyt mieleeni vain niinä nostalgisina nuoruusvuosien keikkakokemuksina? Nuo muistot ovat aivan ihania, eivätkä ne uuden levyn myötä katoa minnekään. Kolmas Nainen tulee aina olemaan minulle täynnä nostalgiaa ja bändin biisit tulevat aina tuomaan mieleeni ihania hetkiä. Mutta uusi levy on rautaa ja uudet muistot odottavat.
Pitäisi vaan äkkiä päästä keikalle… Mutta nyt aluksi, meinaan heti maanantaina mennä levykauppaan, ostaa levyn itselleni ja kuunnella sitä koko viikon yhteen putkeen.
I’m so happy they are back!
Näytteitä levystä löytyy täältä.
Taisin jossain aikaisemmassa postauksessani mainita jotain maailmankaikkeuden ihmeellisyydestä…
Mikä oli todistettavaa.
Kuinka pieneksi ja vaatimattomaksi sitä itsensä ihmisenä välillä tunteekaan.
Kuvat/Pictures: NASA/courtesy of nasaimages.org.
Yksi ehdottomia suosikkiyhtyeitäni Club for Five julkaisee uuden levyn 14.10. Sitä odotellessa voi nautiskella vaikka näistä:
Nyt jos minä olisin saanut sen puhelimen, jonka jo melkein viime perjantaina sain, teidän ei tarvitsisi katsoa tällaista huonolaatuista valokuvaa, vaan olisin voinut ottaa tämän uudella puhelimellani. Valitukset voi osoittaa Soneralle ja/tai Applelle.
Tilasin tällaisen Rudraksha malan ranteeseen. Team Rudran sivuilla kerrotaan rudrakshoista eli Shivan kyynelistä seuraavaa:
“Rudrakshat ovat Intian veedisen kulttuuriperinteen mukaan voimallisia helmiä joita ihmiset ovat käyttäneet uskonnollisissa tarkoituksissa jo tuhansia vuosia… Sekä hindut, sikhit että buddhistit käyttävät näitä. Rudraksha tuo kantajalleen terveyttä, vaurautta, elinvoimaa, pelottomuutta. Rudraksha johdattaa henkilön hienovaraisesti kohti valaistumisen tietä… Rudrakshat ovat Elaeocarpus Ganitrus Roxb –puun siemeniä… Muinaisissa pyhissä kirjoituksissa ylistetään rudrakshan ominaisuuksia. Siementen on uskottu sisältävän voimakkaita lääkinnällisiä ja hengellisiä vaikutuksia. Yhden siemenen sanotaan pitävän sisällään mikrokoossa koko kosmoksemme kehityshistorian… Rudrakshat vaikuttavat ihmiseen sekä fyysisellä että mentaalisella tasolla parantavasti ja rauhoittavasti.”
Rudrashojen pitäisi myös alentaa korkeaa verenpainetta ja vähentää stressiä. Omasta Rudrakshastani sanotaan lisäksi seuraavaa:
“5 mukhi symboloi hyväenteistä Shivaa. Planetaarinen hallitsija on jupiter. Edustaa viittä elementtiä; tuli, vesi, ilma, taivas ja maa. Tuo kantajalleen terveyttä, mielenrauhaa, onnellisuutta ja ohjaa kohti korkeampaa tietoisuuden tasoa.”
En tietenkään tiedä onko näissä väittämissä mitään perää, mutta ei korun pitämisestä mitään haittaakaan voi olla. Sitä paitsi, mielestäni kaikki kapistukset, jotka lupaavat ohjausta “kohti korkeampaa tietoisuuden tasoa” ovat kokeilemisen arvoisia. Jos on pieninkään mahdollisuus, että jokin seikka/asia/tavara avaa tätä ihmeellistä salaisuutta jota myös maailmankaikkeudeksi kutsutaan, meikäläinen tarttuu syöttiin. Ja onhan koru sitäpaitsi aika kaunis!
Rudrakshoja on saatavilla myös kaulaan. Tuotteita voi tilata Team Rudran sivuilta.
One, two, Freddy’s coming for you.
Three, four, better lock your door.
Five, six, grab your crucifix.
Seven, eight, better stay awake.
Nine, ten, never sleep again.
Muistatteko tämän?
Well, painajainen ei ole ohi! Samuel Bayerin ohjaama tuore versio tuo Freddy Kruegerin takaisin valkokankaalle pelottavampana kuin koskaan:
Scary!
*nokia-tunes-soittoääni* *nokia-tunes-soittoääni* *nokia-tunes-soittoääni*
- “Heidi ********”
- “Soneralta päivää!”
- “Päivää”
- “Onneksi olkoon, sinun iPhonesi on saapunut!”
- “iiik, eikä? Loistavaa! Tulen hakemaan sen heti!!!” *tuulettaa*
Posket innosta hehkuen Heidi kirmaa Sonera-kauppaan hakemaan uutta, hienoa puhelintaan. Kaupassa on tietenkin pitkä jono, mutta se ei Heidiä haittaa. Onhan odotuksen päätteeksi luvassa kotimatka uuden puhelimen kanssa. Heidi käy jo mielessään läpi, mitä kaikkea kivaa uudella puhelimella meinaa viikonlopun aikana tehdä. Heidi tuulettaa jälleen, tällä kertaa kuitenkin vain hiljaa mielessään, sillä ei ilkeä tehdä sitä kaiken kansan nähden. Hulluna vielä pitävät ja kieltäytyvät myymästä koko puhelinta.
Kahdenkymmenenviiden minuutin odotuksen jälkeen on viimeinkin Heidin vuoro.
- “Päivää! Minun puhelimeni on kuulemma saapunut.”
- “Kyllä on, käyn sen hakemassa. Istu tähän odottamaan.” Myyjä ohjaa Heidin palvelutiskin ääreen.
*kops* *kops* *kops* *kops* Myyjä poistuu takahuoneeseen hakemaan puhelinta. Heidi rummuttaa kärsimättömästi sormillaan pöytää.
*kops* *kops* *kops* *kops* Myyjä saapuu takahuoneesta puhelin kädessään. Hymy leviää Heidin kasvoille.
-”No niin, tässä se nyt on! Kyllä varmasti moni ihminen haluaisi olla sinun paikallasi juuri nyt!” Soneran kaveri hehkuttaa.
- “Kyllä varmasti”, Heidi myöntää. “On tätä odotettukin!”
Soneran kaveri hymyilee Heidi innokkuudelle. – “Minkäslaista liittymää sitten laitettaisiin?”
-”Ihan perusliittymä ilman mitään paketteja. En aio liittymää käyttää; käytän puhelimessa firman liittymää.”
-”Selvä, laitetaan sitten tällainen perusliittymä…. Ja sehän oli iPhone 16Gb….”
-”16Gb??? Kyllä sen piti olla 32Gb, jonka minä tilasin.”
-”Ai…” Soneran kaverin leuka loksahtaa auki. “Hetkinen, käyn tarkistamassa asian.”
*kops* *kops* *kops* *kops* Myyjä poistuu takahuoneeseen. Heidi rummuttaa kärsimättömästi sormillaan pöytää.
*kops* *kops* *kops* *kops* Myyjä saapuu takahuoneesta. Heidiä ei paljon naurata.
-”Joo, nyt on kuule käynyt niin, että meillä on katsottu listaa väärin. Tämä ei olekaan sinun puhelimesi, vaan sinun 32Gb tulee sitten joskus. Ei yhtään osata sanoa milloin, varmaan menee aika kauan. Niin että kiitos käynnistä, voit mennä nyt pois.”
Heidi huokaa pettyneenä ja poistuu kaupasta allapäin.
PS. Tuota viimeistä lausetta ei oikeasti sanottu, mutta oli ihan pakko vähän improvisoida. Harmittaa niin kovin.
Kohta tulee kolmas viikko täyteen Atkinsin dieetillä. Painoa oli tähän aamuun mennessä kadonnut neljä kiloa, mitä voidaan pitää ihan reippaana saavutuksena. Yli kilo per viikko siis.
Päänsäryt ja voimattomuuden tunne hävisivät viime viikon puolivälissä, noin 1,5 viikon dieetilläolon jälkeen. Ruokavalion noudattaminen on tuntunut sen jälkeen paljon helpommalta ja olen nauttinut pekoni-kananmuna aamiaiseni hyvällä ruokahalulla.
Eiliseen saakka. Eilen oli ensimmäinen aamu, kun minulla ei ollut nälkä. Söin kuitenkin aamiaiseni puoliväkisin. Sama tilanne toistui päivällä lounasaikaan ja mussutin karjalanpaistini ilman minkäänlaista ruokahalua. Illalla kotiin palattuani söin kiltisti päivällisen, mutta edelleenkin vastentahtoisesti. Ja tänään on tilanne ollut täsmälleen sama. Ei ole nälkä.
Nälänpuutteen ei tietenkään pitänyt tulla mitenkään suurena yllätyksenä, sillä täsmälleen sama kävi keväisen Atkinsini aikana. Ja eikä se sinänsä mitään haittaa, ettei ole nälkä. Pitää vain muistaa syödä kaikesta huolimatta. Näläntunteen puuttuminen ja väkisin syöminen ovat vaan…. noh, inconvenient! Hyvin epämukavaa!
Arvatkaa, missä minä meinaan olla marraskuun kahdeskymmenes päivä?
*ILOTULITTEITA*
Paljon onnea vaan,
Paljon onnea vaan,
Paljon onnea, Blogi,
Paljon onnea vaan!
Happy birthday to you,
Happy birthday to you,
Happy birthday, dear Blog,
Happy birthday to you!
Joyeux Anniversaire,
Joyeux Anniversaire,
Joyeux Anniversaire Blog,
Joyeux Anniversaire!
For it’s a jolly good Blog, for it’s a jolly good Blog
For it’s a jolly good Blog, which nobody can deny
Which nobody can deny, which nobody can deny
For it’s a jolly good Blog, for it’s a jolly good Blog
For it’s a jolly good Blog, which nobody can deny.
Ja, må hon leva!
Ja, må hon leva!
Ja, må hon leva uti hundrade år!
Javisst ska hon leva!
Javisst ska hon leva!
Javisst ska hon leva uti hundrade år!
Och när hon har levat
Och när hon har levat
Och när hon har levat uti hundrade år!
Ja, då ska hon skjutas.
Ja, då ska hon skjutas
Ja, då ska hon skjutas på en skottkärra fram!
Och när hon har skjutits
Och när hon har skjutits
Och när hon har skjutits på en skottkärra fram
Ja, då ska hon hängas
Ja, då ska hon hängas
Ja, då ska hon hängas på en häst bakåfram!
Och när hon har hängits
Och när hon har hängits
Och när hon har hängits på en häst bakåfram
Ja, då ska hon dränkas
Ja, då ska hon dränkas
Ja, då ska hon dränkas i en flaska champagne!
Och när hon har drunknat
Och när hon har drunknat
Och när hon har drunknat i en flaska champagne
Ja, då ska hon firas
Ja, då ska hon firas
Ja, då ska hon firas på sin födelsedag!
Hyvää yksivuotis-syntymäpäivää, Blogi! Ja kiitos kaikille Blogin lukijoille kuluneesta vuodesta, on ollut hurjan hauskaa!
*ILOTULITTEITA*
Mitähän kivaa seuraava vuosi tuo tullessaan?
En osaa vielä sanoa, ja siksi kysynkin teiltä:
- Millaisia juttuja te haluaisitte lukea?
- Minkä tyylisiä juttuja/mistä aihealueista haluaisitte lukea?
- Mikä/mitkä ovat olleet mielestänne kuluneen vuoden parhaita/huonoimpia kirjoituksia?
- Mitkä jutut ovat jääneet mieleen ja mitkä haluaisitte unohtaa?
Laittaakaa mielipiteitänne ja kommenttejanne tulemaan joko kommenttilootaan tai sähköpostiin portraitofaheidi(ät)gmail.com. Sana on vapaa!
Kiitos vielä kaikille!
xxx
Kuvat: Photobucket
Todiste siitä, että uutisia ei pitäisi lukea ennen kuin on saanut riittävästi kofeiinia elimistöönsä
Minulla meni ihan oikeasti hetki, ennen kuin ymmärsin, mitä tuo alla oleva YLE Uutisten otsikko tarkoittaa. Ettäkö ministeri korvattaisiin paanukirkolla? Kuinka imartelevaa kyseiselle ministerille… No, aika pianhan tuo sitten selvisi, että puhe olikin mininisterin maapalasta eikä hänen rinnastamisestaan elottomaan objektiin. Ahaa-elämyksen jälkeen maailma näytti taas järkevältä.
Taidanpa hakea lisää kahvia.
Onko kenelläkään tietoa, mikä oheinen kasvi mahtaa olla?
Törmäsin tällaisen komistukseen viikonloppuna koiraa ulkoiluttaessani, enkä ihan heti nyt osaa sanoa, mikä tämä voisi olla. Puu kantaa kovasti eksoottisen näköisiä hedelmiä, sanoisin!
PÄIVITYS 8.9.2009: Kyllä Google on viisas! Se osasi kertoa, että tämä kasvi on hevoskastanja, todennäköisesesti Balkanin sellainen (Aesculus hippocastanum). Go Google!
En muistanutkaan, kuinka vaikea ensimmäinen Atkins-viikko voi olla!!! Ei henkisesti, sillä motivaatio on korkealla eikä missään vaiheessa ole tehnyt mieli rynnätä herkkujen kimppuun, mutta fyysisesti viikko on ollut aika rankka. Kroppa yrittää epätoivoisesti sopeutua vähähiilihydraattiseen elämään, ja ennen kuin se tapahtuu, ei olo ole mitenkään kaksinen. Väsymystä, voimattomuutta ja päänsärkyä on esiintynyt koko viikon. Jalat menee maitohapoille ihan mitättömistä ponnisteluista ja tuntuu, että kaikki voima on kadonnut lihaksista. Kroppa tuntuu samalta kuin 40 asteen kuumeessa, paitsi että kuumetta ei ole.
Onneksi pahin on nyt takana, ja odotan Atkins-euforian iskevän minä päivänä tahansa. Toivottavasti se iskee jo tänään.
PS. Kiloja on viikossa kadonnut komeat 2,6 kg, joten kyllähän tämä toimii. Kesäkilot on karkoitettu jo lähes kokonaan. Katsotaan, pääsenkö muutamalla lisäviikolla vuoden alussa asettamaani tavoitteeseen.
Monsieur Tarantinon uusi elokuva Kunniattomat paskiaiset (Inglorious Basterds) saa Suomen ensi-iltansa tänään. Odotukset elokuvan suhteen ovat tietysti korkealla, kuten ne aina Tarantinon elokuvien ollessa kyseessä tuppaavat olemaan. Itse odotan elokuvalta nerokasta dialogia, komeita kuvia, ja ennen kaikkea Tarantinolle tyypillisiä, herkullisia henkilöhahmoja.
Lue Tarmo Poussun ja Anu Silfverbergin arvostelut elokuvasta täältä, kerron oman mielipiteeni sitten kun olen elokuvan nähnyt. Alta löytyy leffan traileri pahimpaan Tarantino-nälkään.
PÄIVITYS 4.9.2009 klo 13:43: Jostain syystä San Diegon eläintarhan sivut eivät tällä hetkellä aukea (liikaa panda-kameran käyttäjiä kenties), joten linkit eivät tällä hetkellä toimi. Toivottavasti saavat asian korjattua pian. Pahoitteluni!
PÄIVITYS 5.9.2009 klo 11:22: Eläintarhan sivut on saatu parsittua kasaan ja linkit toimivat jälleen. Ei muuta kuin klikkailemaan!
Lueskelin aamulla Ylen uutisia netistä, ja törmäsin aivan hellyyttävään artikkeliin. Juttu kertoi San Diegon eläintarhan uusimmasta asukista, Bai Yun nimisen pandaemon poikasesta, joka näki päivänvalon 5.8.2009. Tälle suloiselle poikavauvalle oli tehty ensimmäinen lääkärintarkastus eilen 3.9, kun emo oli poistunut hetkeksi pesästä. Hyvässä kunnossa oleva poika painoi 1,259 kiloa ja oli 37 cm pitkä. Tohtorilla käynti otettiin luonnollisesti myös nauhalle, ja kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kuinka pandavauvoja tutkitaan.
Eläintarhan verkkosuvut lähettävät myös live-kuvaa pandojen elämästä. Panda-kameraan pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Live-kuvaa voi katsella myös jääkarhuista, elefanteista ja apinoista, jos pesässä nökottävien pandojen seuraaminen tuntuu pitkästyttävältä. Itse voisin katsella pandoja vaikka koko päivän! En yksinkertaisesti voi lakata hämmästelemästä, kuinka hellävaraisesti satakiloinen emokarhu kilon painoista poikastansa käsittelee. Hypnoottista ja kiehtovaa! Tämän aamun aikana olen vilkaissut pesän tapahtumia vähintään 10 kertaa. Näkemästäni päätellen Bai Yun on oikein hyvä emo: poikanen saa ruokaa ja turkin pudistusta säännöllisin väliajoin. Vilkaisin juuri kameraa, ja tällä hetkellä Bai Yun nuolee poikasensa turkkia puhtaaksi. Alla oleva kuva on kaapattu nukkuvista karhuista, mutta pesässä tapahtuu koko ajan!
Tässä videokuvaa pandoista, kun pikkuinen oli vasta 15 päivän ikäinen (klikkaa kuvaa):
Lisää videoita pandoista ja muista eläintarhan asukeista löytyy San Diegon eläintarhan nettisivuilta. Sivuilla on myös mahdollisuus adopotoida panda tai jokin muu eläin. Muistathan myös, että luonnonsuojelun hyväksi voi kantaa kortensa kekoon myös Suomen WWF:n kautta.
Kuvat: San Diego Zoo
On pakko myöntää, että kesän aikana on tullut lipsuttua terveellisistä ruokailutottumuksista. Vaikka määrällisesti ei ole tullut syötyä juuri sen enempää kuin normaalistikaan, ovat hiilihydraatit päässeet salakavalasti hiipimään takaisin ruokavalioon. Puhun nyt nimenomaan niistä huonoista hiilareista ja omasta perisynnistäni: leivän pupeltamisesta.
Olen ollut laiska tekemään itselleni kunnollisia lounasruokia, ja niinpä aamulla kiireessä töihin lähtiessäni olen pakannut evääksi ainoastaan pari voileipää. Niillä ei tietenkään pitkälle pötkitä, ja töistä kotiin tullessani on taas nälkä. Koska mies tulee töistä kotiin vasta puoli yhdeksän maissa illalla, en heti töistä palattuani viitsi vielä laittaa “oikeaa ruokaa”, vaan otan välipalaksi… pari voileipää. Ja kierre on valmis.
Hiilareissa on nimittäin se paha vika, että ne eivät pidä nälkää kovin kauaa. Olen huomannut, että minulla on nälkä paljon useammin ja että verensokerit heittelevät helposti minne sattuu. Ja kun verensokerit laskevat alas, tulee sokereiden romahdus helposti korjattua sillä nopeimmalla mahdollisella tavalla, eli syömällä hiilareita. Olo korjaantuu hetkeksi, mutta kohta on taas nälkä, verensokerit laskevat ja taas pitää tehdä korjausliike. Täydellinen oravanpyörä.
Oravanpyörään kyllästyneenä päätin näin alkavan syyskuun kunniaksi vetäistä 5-6 viikon mittaisen Atkinsin dieetin. Keväiset kokemukset dieetin tehokkuudesta olivat sen verran hyviä, että ajattelin saman reseptin tepsivän myös kesän aikana kertyneeseen muutamaan lisäkiloon.
Pieni itsekuriharjoitus ei tällä hetkellä tunnu lainkaan vastenmieliseltä ajatukselta.
Aamulla koiraa ulkoiluttaessani törmäsin naiseen, joka istua kökötti bussipysäkillä ja mulkoili minua ja Snautseria syyttävästi. Snautseri oli nimittäin tehnyt sen isomman tarpeensa bussipysäkin takana olevaan metsään, noin viiden metrin päähän siitä, missä nainen istui. Ja sekös naista suututti. Tai oikeammin, naista ei varmaankaan suututtanut Snautserin täysin luonnollinen käytös, vaan se, etten kävellyt metsään ja kerännyt Snautserin jätöstä pois. Ajatteli varmaan, että nyt joku kettu siihen kompastuu ja likaa turkkinsa. Nainen ei kuitenkaan sanonut mitään, mikä oli häneltä sangen viisas päätös. Olin nimittäin jo valmistautunut varsin napakoilla ja kitkerillä kommenteilla, jos nainen olisi erehtynyt suunsa aukaisemaan.
Oma kantani asiaan nimittäin on, että jos Snautseri paskoo metsään, saavat jätökset myös sinne jäädä. Jos Snautseri paskoo kadun varteen, hoidetulle puistoalueelle tai muuhun sellaiseen paikkaan, jossa sen jätökset ovat vaarassa jäädä ihmisten tassujen alle tai ovat muuten haitaksi, kerään ne pois. En yksinkertaisesti suostu pakkaamaan sataprosenttisesti maatuvaa tavaraa muovipussiin, jos ei ole ihan pakko. Sen verran ekologisesti ajatteleva ihminen olen minä.
Nyt tietysti joku sanoo, että onhan olemassa sellaisia maatuvia koirankakkapusseja, joihin jätökset voi pakata. Totta, onhan niitä. Mutta haluan esittää teille kysymyksen: Mitä hyötyä on kerätä koiransa jätökset maatuvaan pussiin, kun se maatuva pussi myöhemmin pudotetaan roskikseen, joka on vuorattu ei-maatuvalla jätesäkillä? Oma veikkaukseni nimittäin on, että siinä vaiheessa kun kaupungin työläiset tyhjentävät nämä koiran jätöksille tarkoitetut roskikset (jotka on siis vuorattu jätesäkeillä), he eivät käy lajittelemaan säkin sisältöä maatuviin ja ei-maatuviin pusseihin pakattuihin torttuihin. Eivät varmasti käy!
No nyt joku sitten sanoo, että maatuvan pussinhan voi sisältöineen päivineen heittää vaikka metsään! No niin voi, mutta mitä järkeä on pakata paskat maatuvaan pussiin ja heittää pussi metsään, jos se Snautserin paska on jo valmiiksi siellä metsässä?
Niin että mulkoilkaa vaan siellä bussipysäkeillä ihan rauhassa. Minä en taatusti tule keräämään koirani jätöksiä muovisiin pusseihin paikoista, joissa ne voivat maatua kaikessa rauhassa kenenkään niihin kompastumatta. Ne ketut nimittäin osaavat väistää.
Meille tuli eilen väritelevisio. Se on hieno, ja uusi, ja suuri, ja Sony, ja se kiiltää ja se on musta. Niin, ja muistinko mainita, että se on väritelevisio.
Periaatteessa myös meidän vanha telkkari oli väritelkkari, mutta heinäkuun viimeisen viikon jälkeen ei enää kovin hyvä sellainen. Sen RGB -värimaailmasta nimittäin katosi R kokonaan, ja kuva muuttui kokonaan sinivihreäksi. Arvatkaa vain yllätykseni, kun eilen MM-kisoja uudesta telkkarista katsellessani tajusin, että Puolan lippu onkin oikeasti punavalkoinen eikä mustavalkoinen!
Kyllä nyt on helppo seurata kisoja, kun ymmärtää ketä Antsa tarkoittaa hehkuttaessaan “kokopunaisissa juoksevan kilpailijan” suoritusta. Vielä toissapäivänä tämä olisi ollut mahdotonta, sillä punaisen värin katoaminen muutti kaikkien kilpailijoiden asut täsmälleen saman värisiksi. Sama tapahtui myös ihmisten naamoille, mikä sinänsä oli ihan hauskaa. Katsella nyt telkkarista kun atleetit ponnistelevat mitalien eteen naama vihreänä. Kirjaimellisesti.
Summit on päästänyt kaikki Twilightiin hurahtaneet piinasta, ja julkistanut uuden virallisen trailerin New Moon-elokuvasta. Kiitos Summit!
Olin itse asiassa vähän yllättynyt, että traileri tuli ulos näin pian. Summithan markkinoi sitä esitettäväksi ainostaan Bandslam-elokuvansa ensi-iltaviikonloppuna (eli viime viikonloppuna). Studion tarkoituksena oli tietysti saada ihmiset leffateattereihin Twilight-buumin varjolla ja kasvattaa siten Bandslam-elokuvansa tuottoa. Tämä omasta mielestäni hieman kyseenalainen markkinointikikka ei kuitenkaan puraissut odotetulla tavalla, ja Bandslamin ensi-iltamyynti jäi kauaksi tavoitellusta. Ei mikään suuri yllätys. Kuka nyt ostaa leffalipun pelkästään ennen elokuvaa esitettävän trailerin takia? Kyllä sen elokuvankin pitää kiinnostaa!
Osasyy huonoon ensi-iltamyyntiin Twilight-kikan epäonnistumiseen oli – paitsi se, että ihmiset eivät olleet niin ohjailtavissa kuin Summit luuli - myös se, että välittömästi trailerin esittämisen jälkeen laittomat trailerikopiot levisivät internetiin. Ja kaikki tiesivät, että näin tulee käymään. Vaikka Summitin traileripoliisit työskentelivät niska limassa laittomien videoiden poistamiseksi verkosta, heidän tehtävänsä oli mahdoton, eikä kaikkia laittomia trailereita saatu pois levityksestä. Itsekin näin yhden niistä. Tosin ihan vahingossa kun klikkasin yhtä linkkiä. Mutta myönnän, etten painanut stop-nappia kesken trailerin, vaikka tiesin sen olevan laiton. Hyi minua!
Ilmeisen mahdottoman tehtävän edessä Summit todennäköisesti päätti, että on parempi laittaa traileri viralliseen levitykseen kuin käyttää tolkuttomasti aikaa ja energiaa laittomien versioiden metsästämiseen. Hyvä niin, sanon minä! Vähän tietysti harmittaa niiden höynäytettyjen puolesta, jotka oikeasti maksoivat leffalipun hinnan päästäkseen katsomaan “ainutlaatuista” traileria ja joutuvat nyt huomaamaan, että se samainen traileri on kaikkien nähtävillä. Ainoastaan neljä päivää myöhemmin. Ilmaiseksi.
Enivei, tässä tämä virallinen traileri nyt on:
Leffasta näyttäisi tulevan paljon parempi kuin Twilight oli. Se ei tietysti ole paljon sanottu, sillä (silläkin uhalla, että saan haukut niskaani, on pakko sanoa, että) en pitänyt Twilight -elokuvasta yhtään. En pitänyt ohjaaja Catherine Hardwicken visiosta, enkä Melissa Rosenbergin käsikirjoituksesta. Teennäistä ja kerrassaan kamalaa. Mutta koska olen kirjasarjan suuri fani, ja koska Chris Weitzin (uusi ohjaaja) näkemys kirjasarjan kakkososan filmatisoinnista näyttää jo oikealta elokuvalta, odotan New Moon-elokuvan ensi-iltaa innolla.
Joko kohta on jo marraskuu?
Alice Seboldin romaani Oma taivas kertoo 14-vuotiaasta Susie Salmonista, joka raiskataan ja murhataan eräänä joulukuisena päivänä. Murhaaja on Susien naapuri, joka tekonsa päätteeksi piilottaa Susien ruumiin.
Kuulostaa murhamysteeriltä, eikö? Sitä kirja ei kuitenkaan ole, vaan kirja on kertomus perheestä ja siitä riistetystä tytöstä. Teoksen juju on siinä, että tarinaa kerrotaan kuolleen Susien näkökulmasta käsin. Omasta taivaastaan Susie katselee maan päälle ja seuraa, kuinka hänen perheensä ja ystävänsä yrittävät selvitä hänen kuolemastaan.
* * *
Sain viikonloppuna luettua kirjan loppuun.
Mitä siitä nyt sitten sanoisi? Kirja ei missään nimessä ole huono, ja tavallaan myös pidin siitä. Mielestäni kirja jäi kuitenkin vähän vajaaksi: henkilöhahmot jäivät etäisiksi, motiivit köykäisiksi eikä kirja – liikuttavasta teemastaan huolimatta – herättänyt kovinkaan suuria tunteita. Se oli lähellä olla todella hyvä, mutta siinä kaikki.
Kirjan luettuani minulle tuli vähän samanlainen olo, kun joskus ravintolassa ruokailun jälkeen tulee. Tiedättekö sen tunteen, kun menee ulos syömään ja tilaa listalta annoksen, joka kuulostaa aivan jumalaiselta ja odotukset nousevat taivaisiin? Hetken odotuksen jälkeen tarjoilija tuo annoksen eteesi ja se näyttää täsmälleen yhtä herkulliselta kuin kuulostikin. Odotukset ovat entistä korkeammat. Mutta siihen se sitten jääkin. Suurista lupauksista huolimatta annos jää ihan tavallisen kotiruoan tasolle. Se on ihan hyvää, mutta ei mitään erikoista. Raaka-aineita ei ole pilattu ja ruoka on ihan hyvin valmistettu, mutta se viimeinen silaus – se jokin joka tekee annoksesta poikkeuksellisen - puuttuu.
Niin kävi myös tämän kirjan kanssa. Periaatteessa kaikki ainekset mestariteokseen olivat kasassa, mutta se jokin vain puuttui.
Läheltä piti, ei muuta.
Mikähän näissä fantasiaelokuvissa oikein viehättää?
Olen aina pitänyt saduista – lapsena niistä joissa oli prinssejä ja prinsessoita ja nyt aikuisena niistä, joissa on vampyyreja ja ihmissusia, tai hobitteja ja velhoja, tai velhoja ja ankeuttajia. (Tällä hetkellä fanitan eniten vampyyreja, if you know what I mean.)
Ei siis varmaan tule yllätyksenä kun kerron, että Must see -elokuvien kikottimeen tänään lisäämäni elokuva on … *rumpujen pärinää* … fantasiaelokuva! Käsi ylös, kuka yllättyi!
The Imaginarium of Doctor Parnassus on Terry Gilliamin (fanitan kovasti) ohjaama fantasiateos, jonka pääosassa nähdään edesmennyt Heath Ledger (fanitan kovasti).
Elokuvan oli määrä tulla markkinoille jo paljon aikaisemmin, mutta Heath meni (vahingossa?) päätämään päivänsä ennen elokuvan valmistumista, minkä vuoksi elokuva myöhästyi alkuperäisestä aikataulusta. Leffa kuitenkin saatiin valmiiksi, kiitos Johnny Deppin (fanitan kovasti), Colin Farrellin (yök) ja Jude Lawn (yök), jotka saattoivat herra Ledgeriltä kesken jääneen työn loppuun. Rahaa kolmikko ei suostunut tuurauksestaan ottamaan, vaan he lahjoittivat palkkarahansa Heath Ledgerin tyttärelle Matildalle.
Eikös tässä taustatarinassa ole jo riittävästi syytä mennä jonottamaan lippuja leffateatterin tiskille? Ei kuitenkaan kannata suunnata sinne ihan heti, sillä Suomen ensi-illasta ei ole vielä mitään tietoa. Eurooppaan elokuva tulee joskus loka-joulukuussa.
Kuinka epämääräistä…
PS. Miksiköhän Johnny Depp ei ole vielä voittanut yhtään Oscaria?
Hei taas! Nythän sitä ollaan ihan alvariinsa blogia päivittämässä (huomatkaa sarkastinen äänensävy).
Laitoin tuohon sivupalkkiin (kun rullailette vähän alemmas ylemmäs) uuden vimpaimen, johon keräsin muutamia tämänhetkisiä suosikkitrailereitani. Päivitän ja täydennän listaa sitä mukaa kun uusia ihan-pakko-nähdä-elokuvia tulee vastaan.
Virallisten trailereiden lisäksi mukana on myös erään fanin tekemä traileri marraskuussa ilmestyvästä New Moon -elokuvasta. En yleensä harrasta näitä fanien omia tuotoksia, mutta kyseinen traileri on sen verran hienosti tehty, että se ansaitsee paikkansa listalla.
Peter Jacksonin uuden elokuvan (The Lovely Bones) trailerista sen sijaan en pitänyt juuri lainkaan, mutta se pääsi listalle elokuvan tarinan vuoksi. Täytyy lukea kyseinen kirja ennen elokuvan ilmestymistä. Kirja on Alice Seboldin käsialaa ja se on ilmestynyt suomeksi nimellä Oma taivas. Leffan maailmanensi-ilta on 11.12.2009, Suomeen elokuva tulee 5.2.2010.
Onko kukaan lukenut kirjaa?
Päivitys: Oma taivas on nyt luettu, kommenttini kirjasta löytyy täältä.
Toinen leffatraileri heti perään!
Olen viettänyt viime aikoina runsaasti aikaa erilaisilla leffasivuilla ja lukenut kymmeniä jollen satoja artikkeleita niin tekeillä olevista kuin jo julkastuistakin elokuvista. Dorian Grayn leffatraileri oli yksi, joka pisti silmään lukuisten katsomieni trailereiden joukosta ja alla on toinen: Liisan seikkailut Ihmemassa Tim Burtonin tulkitsemana.
Leffan pääosassa nähdään aina yhtä ihana Johnny Depp – kuinkas muuten! Vaikuttaakin siltä, että Tim Burtonilla olisi pienoisia vaikeuksia tehdä elokuvia ilman Johnny-boyta… Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä J.D. on tavattoman hyvä näyttelijä, ja sopii kaiken lisäksi Tim Burtonin omalaatuisia latuja kulkevien aivoitusten tulkitsijaksi yhtä hyvin kuin se kuuluisa nenä siihen vielä kuuluisampaan päähän. Vai voiko joku väittää vastaan: Edward Scissorhands, Sleepy Hollow, The Corpse Bride, Charlie and the Chocolate Factory, Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street… Johnny tulee olemaan mukana myös Tim Burtonin seuraavassa pätkässä Dark Shadows, jonka on määrä tulla markkinoille vuonna 2011. Tiedossa on tällä kertaa vampyyreita 
Mutta takaisin asiaan, eli Liisaan ja hänen seikkailuihinsa Ihmemaassa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät koskaan ole oikein päässeet sisään kyseisen sadun maailmaan. Varhaislapsuudesta muistan jopa hieman pelänneeni näitä Lewis Carrollin luomia satuhahmoja (Irvikissa on todella creepy), ja kun sitten vähän myöhemmin seurasin televisiosta tarinasta tehtyä piirrossarjaa, muistan tunteneeni lähinnä ärsytystä teennäisiä hahmoja ja typeriä juonenkäänteitä kohtaan. Tästä omasta Ihmemaata koskevasta angstista johtuen odotankin innolla Tim Burtonin versiota tarinasta. Olen nimittäin suuri Tim Burton fani. Ja Johnny Depp fani tietysti myös!
Tässä esimakua elokuvasta, jonka ensi-ilta on maailmalla 5.3.2010. Mitä todennäköisimmin leffa nähdään myös Suomessa heti maaliskuussa.
Tässäpä elokuva, jonka saapumista teattereihin odotan todella paljon.
Pidin kirjasta valtavasti ja olen enemmän kuin onnellinen, että siitä on tehty tuore elokuvaversio. Trailerin perusteella näyttää ihan hyvältä
Can’t wait!
Päivitys: Elokuvan Suomen ensi-ilta on 25.12.2009
Gazpacho eli kylmä tomaattikeitto on ehdottomasti yksi hellepäivien parhaista herkuista. Reseptejä keiton valmistamiseen löytyy varmasti yhtä monta kuin keiton tekijöitäkin, mutta alla on ylivoimaisesti paras gazpacho-resepti, mitä itse olen koskaan kokeillut. Resepti on perjantaikokin käsialaa.
Gazpacho
2 paprikaa
n. 10 tomaattia
2 kurkkua (itse käytin yhden)
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä (itse käytin neljä)
1 rkl öljyä
1 sitruunan mehu
muutama tippa tabascoa
3-4 rkl oliiviöljyä
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
PINNALLE
nippu lehtipersiljaa
4 siivua paahtoleipää pieninä kuutioina
tilkka oliiviöljyä
VALMISTUS
Paahda paprikoita grillissä, kunnes kuori mustuu ja kupruilee. Pistä paprikat hetkeksi muovirasiaan jääkaappiin ja kuori ne. Kalttaa tomaatit kastamalla ne kiehuvaan veteen. Poista kuoret ja siemenet. Kuori myös kurkut ja poista siemenet lusikalla kaapien. Kuullota hienonnetut sipulit öljyssä ja jäähdytä. Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta. Anna keiton jäähtyä.
Paahda leipäkuutioita oliiviöljyssä hetki. Pilko lehtipersilja. Tarjoa keitto kylmänä, lisää pinnalle leipäkuutiot, tilkka oliiviöljyä ja pilkottu lehtipersilja.
Lähde: www.perjantairesepti.fi
En ole ollut dieetillä enää pitkään aikaan. Kesä on mennyt syödessä vähän mitä sattuu ja vähän milloin sattuu. Pyhä lupaukseni joogata kesän aikana vähintään kerran viikossa ei sekään ole toteutunut. Olisinko joogannut yhden kerran sitten kesäkuun puolivälin jälkeen…
Kaikki ainekset hillittömään painonnousuun ovat olleet siten pitkään kasassa, enkä ole uskaltanut käydä vaa’allakan pitkään pitkään aikaan.
Tänä aamuna kuitenkin pakotin itseni katsomaan totuutta silmiin ja punnitsin itseni. Ja kuinkas ollakaan, paino ei ollut noussut kuin vaivaiset 800g siitä, mihin se dieetin loppuessa oli päätynyt. Ei lainkaan hullumpaa, sanoisin.
Heinäkuiset dieettikuulumiset ovat siten varsin positiivisia. Ja joogasalikin aukeaa jo kahden viikon kuluttua
Olen aina ollut sitä mieltä, että Twitter on yksi maailmanhistorian älyttömimmistä keksinnöistä ja että EN IKIMAAILMASSA, koskaan, enkä ikinä tule tekemään sinne itselleni profiilia.
Koskaan ei kuitenkaan pitäisi sanoa “ei koskaan“, sillä – kuten niin usein ennenkin – “ei koskaan” ei tälläkään kertaa toteutunut.
Twitterin osalta oma “ei koskaani” päättyi eilen.
Elikkäs nyt löydätte minut myös sieltä: http://twitter.com/hedelmiina/
Titityy!
RSS - Posts
