Sydänääniä

2009 lokakuu 10

Jos minulta kysytään, mikä on kaikkien aikojen paras Suomi-bändi, vastaukseni on – edelleen – Kolmas Nainen. Unohtakaa Popedat ja Eput ja Zen Caféet ja kuunnelkaa mieluummin Paulin lennokasta lyriikkaa. Me like.

Esikuuntelin juuri heidän uuden levynsä biisejä bändin nettisivuilla, sillä en ole vielä ennättänyt levykauppaan kartuttamaan Kolmas Nainen -kokoelmaani. Ai että miltäkö kuulostaa? Vieläkö Kolmas Nainen kolahtaa kuten 80-90-luvun vaihteessa? Olisiko uusi levy pitänyt jättää tekemättä? Olisiko ollut parempi, että bändi olisi jäänyt mieleeni vain niinä nostalgisina nuoruusvuosien keikkakokemuksina? Kun me Annen kanssa huojuttiin Paulin sanojen tahtiin hämyisessä ja ahtaassa Henkassa? Tai kun me Marin kanssa huudatettiin c-kasetteja Marin pienessä Fiatissa?

Aloitin kirjoittamaan tätä postia heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, ja se mitä aluksi meinasin kirjoittaa, jää kirjoittamatta. Olin nimittäin aikeissa sanoa, että bändin saundi kuulostaa liian tutulta, ja että olisin toivonut, että viidessätoissa vuodessa bändi olisi uudistunut enemmän. Biiseissä oli ensi kuulemalta jotain häiritsevän tuttua: tämä on kuultu jo aikaisemmin. Mutta nyt kun levyn näytebiisit soivat taustalla jo kolmatta neljättä kertaa, olen äärettömän iloinen, että levy on juuri sellainen kuin se on. Vanhaa kunnon Kolmatta Naista, ihana Pauli, ja järjestys maailmassa.

Ai että miltäkö kuulostaa? Vieläkö Kolmas Nainen kolahtaa kuten 80-90-lukujen vaihteessa? Kyllä kolahtaa ja lujaa.

Olisiko uusi levy pitänyt jättää tekemättä? Ei missään nimessä.

Olisiko ollut parempi, että bändi olisi jäänyt mieleeni vain niinä nostalgisina nuoruusvuosien keikkakokemuksina? Nuo muistot ovat aivan ihania, eivätkä ne uuden levyn myötä katoa minnekään. Kolmas Nainen tulee aina olemaan minulle täynnä nostalgiaa ja bändin biisit tulevat aina tuomaan mieleeni ihania hetkiä. Mutta uusi levy on rautaa ja uudet muistot odottavat.

Pitäisi vaan äkkiä päästä keikalle… Mutta nyt aluksi, meinaan heti maanantaina mennä levykauppaan, ostaa levyn itselleni ja kuunnella sitä koko viikon yhteen putkeen.

I’m so happy they are back!

Näytteitä levystä löytyy täältä.

Ei kommentteja toistaiseksi.

Vastaa

Note: You can use basic XHTML in your comments. Your email address will never be published.

Tilaa tämä kommenttisyöte RSS:n kautta